Äitini Annaliisa Örmän os Kakko päiväkirja 1936...1940
Minä itse olen tänä vuonna tällainen *
Kesä on jo loppunut ja kaikki ovat palanneet kaupunkiin. Myös koulut ovat avanneet ovensa. Minäkin käyn jo ensimmäistä luokkaa yhteiskoulussa. Minulla on ollut hyvin hauska kesä. Olen ollut Korppoossa ja Toijalassa. Palasin hyvin virkistyneenä kouluun.
Ehdin jo kesällä ikävöidä kouluun
• Kirjoitettu Syyskuussa 1936 kun Annaliisa oli kymmenen vanha
Turku 20/1 1937
Nyt on jo joulukin mennyt. Koulut ovat jo alkaneet. En ole ennen ehtinyt kirjoittaa. Olin joululomalla Porissa Sirkan kanssa. Meillä oli aika hauskaa. Sirkalla oli siellä iso isä.
Tänään on satanut lunta se on eri kivaa. Olen luistinut aika paljon. Minulla on kova nuha. Se on tullut luistimisestä.
Meillä on ollut eri vaikeita laskuja nyt on helpompia. Minun pitäisi tänään mennä Littoisiin meillä on siellä tuttuja. Menen siellä luistimaan. Äiti menee Aunen päiville ja minä pian kouluun.
En tiedä mikä Sirkkaa vaivaa kun se ei ole ollut koulussa.
Ei kyllä mun täytyy lopettaa sillä klo on paljon Hei nyt vaan !
Kotini ja kotiväkeni 30/1 1938
Asun Turussa Yliopistonkatu 29:ssä. Isäni kuoli jo minun ollessani 5 vuotias. Minulla ei ole ketään siskoa eikä veljeä. Minusta se ei olisikaan hauskaa jos olisi joku paha veli tai rääkyväinen sisko.
Asumme 6 kerroksesssa ovi nro 81. Meidän kanssa asuu eräs täti
Tänään on sunnutai ja istun kotona ja kirjoitan. Äiti makaa ja lukee. Menen tänään Raili Halmeen luo. Hän on paras ystäväni. Hän käy samaa luokkaa kun minäkin.
Kotini ikkunasta näkyy kirkko ja piha joka on nyt märkä koska ei ola paljon mitään pakkasta. Se ei ole olenkaan hauskaa kun ei saa mennä luistelemaan. Olen 12 vuoden vanha ja ensi maaliskuussa täytän 13 vuotta. Käyn II luokkaa Yhteiskoulua se on paljon hauskempi koulu kun Tipula
* Yhteiskoulu: Turun suomalainen yhteiskoulu poikia ja tyttöjä https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_suomalainen_yhteiskoulu
Tipula tyttökoulu https://fi.wikipedia.org/wiki/Luostarivuoren_koulu
8 III – 40 Turku *
Näin monen vuoden perästä kirjoitan uudelleen. Näinä parina vuotena on tapahtunut asioita joita en olisi voinut aavistaakaan tapahtuvaksi. Suomessa on Sota !
Julmat ryssät ovat aivan ilman syytä hyökänneet maahamme. Ryssät hyökkäsivät maahamme 30 XI -39, jolloin myös ensimmäisen kerran pommitettiin Helsinkiä ja Viipuria. Nyt on sotaa käyty jo neljättä kuukauttaja yhä pitävät suomalaist lujasti puoliaan.
Tahtoisin tähän kirjaan kirjoittaa kokemuksiani sodasta. Tästä ei siis tule kertomusta kouluelämästä, koska koulut ovat loppuneet.
• Annaliisan tulevan puolison isä oli kaatunut 18 Helmikuuta 1940 https://fi.wikipedia.org/wiki/Aarne_%C3%96rm%C3%A4
Kun Turkussa oli ensi kerran ilmahälytys
Samana päivänä jolloin Helsinkiä ja Viipuria pommitettiin, havaittiin myös Turun saaristossa ryssän koneita ja Turussa annettiin ilmahälytys. *
Minä olin juuri päässyt koulusta klo oli silloin noin 11.45, joimme juuri kahvia Helmi-tädin kanssa, hän ei ollut vielä pukeutunutkaan. Yhtäkkiä alkoivat sireenit ulvoa. Katsoimme hämmästyneinä kadulle. Siellä olivat ihmiset ihan pölläinä. He töllistelivät taivaalle, eivätkä tieneet mitä olisivat tehneet, eihän kukaan voinut ymmärtää, että näin yht'äkkiä olisivat ryssät hyökänneet.
Minä pelästyin kauheasti ja huusin Helmi-tädille ”Ota ne papiliotit päästäsi ja mennään pommisuojaan”
Sitten lakkasivat sireenit ulvomasta.
Rauhoitun hiukkasen ja ajattelin että kyllä kai tästä täytyy sentään kouluun lähteä, koska näin muidenkin menevän.
Koulussa tietysti oli kova ”prohtaaminen” käynnissä, että mitä tämä merkitsisi. Yksi sanoi yhtä ja toinen toista. Joku sanoi että tämä on vain koe-hälytys. Kun siinä prohtasimme niin alkoi uusi hälytys. Meidät ajettiin koulun aulaan ja opet olivat hermona mitä tämä meinaa. Kun sitten tuli ”vaara ohi” merkki ja pääsimme ulos, näimme miten koulun pihalla olevat tykit vietiin pois kauhealla kiireellä ja kaikki reserviläiset kuljetettiin kuorma-autoissa pois ja kun lisäksi ne tulivat ensimmäiseksi kouluun kertoivat että uutisissa ilmoitettiin ryssien ylittäneen rajan niin arvasimme leikin todenteolla alkaneen. Kun tulimme sisälle oli ovessa lappu , että koulut ovat toistaiseksi suljetut.
• Ilmeisesti Joulukuun 1 ja 2 päivä 1939
Maalla evakoituna
Heti koulusta päästyäni lähdin juoksujalkaa Beteliin äidin luo *. Kun pääsin sinne , alkoivat pillit taas ulvoa ja kaukaa kuului tykkien ammuntaa. Seisoin Betelin verannalla ja olin tuhannessa tuskassa , kun en tiennyt mitä tekisin , sillä kuulin että äiti oli lähtenyt kaupungille ja pelkäsin kamalasti.
Vihdoinkin näin äidin tulevan pitkin Kristiinankatua. Sitten lakkasivat pillit soimasta ja minä olin betelissä vähän aikaa , mutta sitten lähdin yksin kotiin.
Koetin kiirustaa , mutta en ehtinyt kuin Ylipoistinkadun ja Kauppiaskadun kulmaan kun alkoi uudestaan hälytys.
Lisäsin höyryä ja ehdin kokea jo kaikki kuoleman tuskat, kunnes eräs poika tuli vastaan ja sanoi rauhoittavasti hymyillen , että se oli jo vaara ohi merkki. Hänen sanansa olivat niin rauhoittavat että uskoin ne ja hiljensin vauhtia. Edelläni harppasi eli kieri eteenpäin eräs lihavahko naisihminen samanlainen tuskaisa ilme päällään kuin minullakin hetki sitten ja nyt minä puolestani voin näytellä rauhoittajan osaa. Ihminen parka loi minuun yhtä kiitollisen katseen kuin minäkin olin rauhoittajaani luonut ja uskoi myös heti sanani.
Kotoani tapasin tavallisen sekalaista seurakuntaa, kaikki hermona vaatteet sängyistä otettu pois ja heitetty kapsäkkiin kaikki meidän huushollin kapsäkit olivat läjänä keskellä lattiaa, täynnä kaiken maailman vatteita ja y.m. maallista kamaa ja kaiken tämän sekamelskan keskellä istui kolme ihmistä Helmi-täti, Elle-täti ja Pirkko. Helmi täti oli vallan ”pleiki” ja syö kamfertti-tabletteja kuin leipää. ** Hän (siis H-täti) lysähti istumaan tuolille minun astuessani sisään ja huusi: Voi hyvänen aika missä sä olet ollut me ollaan oltu niin hermostuneita . Minunkin suuhun lykättiin jotain epämääräistä kamfertille lemuavaa ja annettiin määräys painua serkkuni Pirkon kanssa viivana Ruskolle ensimmäisellä autolla. *** Ensin pidin vähän vastaan kun ajattelin etten uskalla äitiä jättää tänne mutta pelko voitti ja niin aloimme painua täpö täydelle autoasemalle kimpsuinemme ja kampsuimenne. Siellä saimme paleltua ja odottaa pari tuntia , kunnes vihdoin pääsimme erääseen rakoon kaikenmaailman pakettien ja kapsäkkien y.m.y.m. alle autoon , josta meillä oli ainoastaan pieni hengitysaukko.
Lopulta olimme vihdoin Ruskolla Setälän kaupan luona, Aiki-täti oli meitä vastassa ja niin majoitun sinne siksi n. Sunnilleen 1 ½ kk jotka siellä vietin
Siellä kuluivat sodan alkupåivät ainaisessa jännityksessä ja uutisten ja uusien määräysten kuuntelemisessa. Kuulimme miten muita kaupunkeja pommitettiin ja tuhoja tehtiin. Turku sai toistaiseksi ehkä noin parisen viikkoa olla rauhassa.
Sitten eräänä päivänä kuulimme ylhäältä raskasta surinaa. Me tiesimme ilman katsomatta mitä se merkitsi. Vihollinen oli nyt raskaan pommilastin kanssa lähestymässä rakasta kotikaupunkiamme tuhotakseen ja särkeäkseen meille rakkaiksi käyneitä paikkoja. Tämä oli isku joka lamaannutti meidät . Kun vihdoin kurkistimme ulos , näimme miten montakymmentä viholliskometta oli Turun yllä ja miten kova ilmataistelu oli meidän vähälukuisten, mutta urheiden hävittäjiemme ja raaan vihollisemme voimakkaiden koneiden välillä. Siinä oli ritinää ja räiskinää savua nousi taivaanrannalta ja taivas leimahti punaisena. Tuska sydämessäni katselin tätä ja ajattelin äitiäni, kotiani ja kaikkea mikä on minulle rakasta armaassa kotikaupungissani. Kun kaikki vasta oli hiljentynyt ja ainoastaan lohduton savupilvi, joka kohosi taivaanrannata ja kertoi miten monen koti on mennyt, miten joku ehkä on menettänyt kalliinpansa , vasta sitten puhkesin vapauttavann itkuun ja pala rinnastani suli. Tietysti heti soitin kotiin ja tiedustelin miten on äidin laita ja rauhoituin kun kuulin hänen äänensä sanovan, että kaikki on meidän kohdaltamme toistaiseksi hyvin. Sinä yönä en pahasti nukkunut eikä muutkaan. Kun valvoin hiljaisessa yössä ja kuuntelin toisten levotonta liikehtimistä, nousi ajatuksiini palavat kodit ja ihmisten joiden omaisuus ja rakas koti paloi tuossa heidän hätääntyneiden kauhusta laajentuneiden silmiensä edessä vihatun ryssän palopommien sytyttämänä niin varmasti heille tuli mieleen mitä me olemme heille tehneet että he näin julmasti ilman muuta tulevat ja hävittävät kotimme ja surmaavat ihmisiä. Mutta samalla nämä urheat suomalaiset ajattelevat jos isänmaamme onni tätä vaatii niin me kestämme koettelemuksemme Ja päättäväisesti nuosevat leuat ja katsovat toivorikkaina ja urheina kohtaloonsa joka on edessä olkoonpa se sitten mikä hyvänsä.
Tällaisia ajatuksia risteili mielessäni kun vihdoin nukuin
Seuraavana päivänä aloimmen miehissä kutomaan sukkia urheille puolustajillemme, jotta sitkeästi pitävät puoliaan ylivoimaista vihollista vastaan. Mutta hähän ovat kuulua taistelija heimoa joisen esi-isät ovat jo ammoisisat ajoista asi saaneet taistella idän jalopeuraa vastaan aina ovat he olleet etuvartiona idässä. Esi- isiämme on kuten mykyisiäkin suomalaisia aina kannustanut ja yhä uudestaan ja uudestaaninnoittanut rakkaus tähän karuun maahan, muistot, mitä edelliset polvet ovat saaneet kokea idän vainolaisen puolesta sekä suomalainen sisu ja kestävyys ja vuoren luja tahto.
Päivät vierivät nopeasti aina uusia uusia voittoja, he siellä jossakin taistelivat todella urhoollisesti ja koko maailma ihaili pientä urhoollista Suomea.
Puolitoista KK olin siellä mutta sitten tulin Turkuun ja loppuajan olinkin täällä ja kävin yliopistossa Punaisessa Ristissä laittamassa kaasunaamareita.
* Hotelli Hosbits Betel nykyään Hotel Scandic Turku jossa Annaliisan äiti Evi Kakko oli töissä siivoojana
*** Rusko on noin 12 km Turusta
Sodan loppu 16 III 1940
Nyt on Suomessa rauha ! - Mutta millainen rauha ? Meidän on täytynyt luovuttaa veri-vihollisellemme melkein koko Viipurin lääni osa Kuusamosta ja Sallan seutua sekä Hanko-niemen. Neljä kaupunkia nim. Viipuri, Käkisalmi, Sortavala ja Hanko. Se oli 13 p:nä maaliskuuta, kun sota loppui klo. 11 Täytin juuri samana päivänä 15 vuotta kyllä muistan aina sen surun päivän aina. Kaikki liput olivat puolitangossa ja ihmiset itkeneen ja surullisen näkösiä. Se oli totisesti niin raskasta ja karkeraa luovuttaa vanha rakas Karja noille raaoille piruille. Ja Hanko! Siitä ryssä saa tukikohdan , vuokrattiin 30 vuodeksi ryssälle, mutta – ei !!! ei ryssä pysyväisesti tule saamaan näitä ikivanhoja suomalaisia asutuksia. Ei tuollainen vääryys voi saada niin suurta valtaa! Vielä kerran on koittava se päivä jolloin Suomi on saava takaisin entiset rajansa. Silloin on Suomessa riemun päivä ja se päivä on vielä kerran koittava.
Eläköön, kauan eläköön Suomi !!!!!
Min mors Annaliisa Örmäs född Kakko dagbok 1936..1940
Sådan är jag i år *
Sommaren är slut och alla har återvänt till staden. Skolorna har också öppnat sina dörrar. Jag går också första klass i Samskolan. Jag har haft en riktigt rolig sommar. Jag har varit i Korpo och Toijala. Jag kom tillbaka med nya krafter.
Jag hann längta till skolan under sommaren
* Skrivet i september 1936 när Annaliisa var tio år
Åbo 20/1 1937
Julen har gått nu. Skolor har redan börjat. Jag har inte haft tid att skriva. Jag var under jullovet i Björneborg med Sirkka. Vi hade kanska roligt. Sirkka har en farfar där.
Idag är snöar det, det är mycket roligt. Jag har åkt skridsko ganska mycket. Jag har en hård snuva. Det har kommit från skridskoåkning.
Vi har haft mycket svåra räkneövningar men lättar nu. Jag borde gå till Littois idag, vi har bekanta där. Jag ska åka skridskor där. Mor går till Aunes bjudning ovhh jag kommer snart att vara i skolan.
Jag vet inte vad är fel med Sirkka när hon har inte varit i skolan.
Nej ja jag måste sluta för klockan är mycket. Hej nu bara!
Mitt hem och familj 30/1 1938
Jag bor i Åbo, Universitetsgatan 29. Min pappa dog när jag var 5 år gammal. Jag har ingen syster eller bror. Jag tror inte att det skulle vara roligt om det fanns någon ond bror eller skrikande syster.
Vi bor på 6 våningar med dörr nr 81. Vi lever tillsammans med en tant.
Idag är det söndag och jag sitter hemma och skriver. Mor ligger och läser. Jag går idag till Raili Halme. Hon är min bästa vän. Hon går på samma klass som jag.
Från mitt fönster hemma ser jag en kyrka och en gård som nu är våt när det inte är mycket frost. Det är inte kul när jag kan inte åka skridskor. Jag är 12 år gammal och i mars nästa år fyller jag 13 år. Jag går på klass II i Samskolan, det är en mycket roligare skola än Tipula.*
* Samskolan: Turun suomalainen yhteiskoulu med både pojkar och flickor https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_suomalainen_yhteiskoulu
Tipula bara flickor https://fi.wikipedia.org/wiki/Luostarivuoren_koulu
8 III - 40 Åbo *
Jag skriver nu efter så många år. Det har hänt saker under dessa år som jag kunde inte föreställa mig. Finland är i krig!
Grymma ryssar har utan skäl attackerat vårt land. Ryssar attackerade vårt land 30 XI -39, då Helsingfors och Vyborg också bombades för första gången. Nu har kriget fortsatt fjärde månaden och finnar håller stånd.
Jag skulle vilja att den här boken skriva om mina erfarenheter om kriget. Detta blir inte en berättelse om skolan eftersom skolorna är stängda
* Far till Annaliisas blivande man stupade 18 Februari 1940 https://fi.wikipedia.org/wiki/Aarne_%C3%96rm%C3%A4
Första luftvarningen i Åbo
Samma dag som Helsingfors och Viborg bombarderades observerades ryssar i Åbo skärgård och i Åbo gick luft larmet. *
Jag hade just gått från skolan tiden var omkring 11.45, vi drack kaffe med moster Helmi, hon hade inte klätt på sig än. Plötsligt började sirenerna tjuta. Vi tittade förvånade på gatan. Folk var helt förvirrade. De tittade på himlen, och visste inte vad göra, ingen förstod att ryssarna har attackerat så plötsligt.
Jag blev hemskt rädd och skrek åt moster Helmi "Ta av papiljotter och vi går till skyddsrum"
Sedan upphörde sirenerna att tjuta.
Jag lugnade mig litet och tänkte att jag måste väl gå till skolan trots allt, för jag såg att andra gjorde så.
I skolan var det naturligtvis "pratande" vad detta skulle innebära. En sa si och den andra så. Någon sa att detta bara är ett testlarm. När ”pratade” startade ett nytt larm. Vi kördes till skolans aula och lärare var nervösa om vad det här handlade om. När jag blev en "fara över" märke och vi kom ut, såg vi hur kanonerna på skolgården togs bort i en fruktansvärd bråttom och alla reservister transporterades i lastbilar och när de första kom till skolan berättade de att i nyheten sas det att ryssarna hade passerad gränsen så vi gissade att spela på allvar har börjat. När vi kom in var det en lapp på dörren att skolorna är stängda tillsvidare.
*Tydligen den 1 december och 2, 1939
Evakuerad till landsbygden
Omedelbart efter att ha lämnat skolan sprang jag till Betel till mamma *. När jag kom dit började larmet tjuta och jag hörde kanonerna långt borta. Jag stod på Betels veranda och var förtvivlat när jag inte visste vad jag skulle göra, för jag hörde att mamman hade gått ut och jag var fruktansvärt rädd.
Äntligen såg jag mamma att komma längs Kristinagatan. Sedan slutade tjutet och jag var i Betel en stund, men sedan började gå hem ensam.
Jag försökte skynda mig, men hann bara till korsningen Universitetsgatan och Handelsgatan när larmet startade igen.
Jag satt mera fart och jag kände redan dödsångest tills en pojke kom och sa lugnt med ett leende att det redan var en fara förbi tecknet. Hans ord var så lugnande att jag trodde dem och saktade ner. Före mig gick eller rullade framåt en överviktig kvinna i samma ångest som jag för en stund sedan, och nu kan jag lugna henne. Stackars människan gav mig lika tacksam blick som jag själv hade gett en stund tidigare och trodde genast mitt ord.
Hemma träffade jag en blandad samling, alla var nervösa, Kläderna var borttagna och kastade i resväskor, alla hushållets resväskor låg i en hög mitt på golvet och var fyllda med all slags kläder och andra grejer och mitt på denna oreda satt tre personer med moster Helmi, moster Elle och Pirkko. Moster Helmi var kanska blek och åt kamfertabletter som bröd. ** Hon (faster H) satt ner på stolen när jag kom in och ropade: "Herre God, var har du varit, vi har varit så nervösa." Jag fick också någonting i munnen som luktade kamfer, och jag fick order att sticka genast med med min kusin Pirko till Rusko med den första bilen. *** Först var jag litet emot när jag trodde att jag inte vågade lämna modern men rädslan vann och vi började gå till busstationen med våra grejer. Där blev vi frysa och vänta ett par timmar tills vi äntligen fick en liten plats i bussen under alla paket och resväskor där vi hade bara ett litet andningshål.
Äntligen var vi i Rusko hos Setäläs butik. Moster Aili mötte oss och jag stannade där i ca 1½ månader
Där tillbringade jag början av kriget i evig spänning och lyssnade på nyheter och nya regler. Vi hörde hur andra städer bombades och förstördes. Åbo fick vara i fred i ungefär två veckor.
Då en dag hörde vi tungt snurrande från himlen. Vi visste utan att titta på vad det menade. Fienden närmade nu med tung bomblast vår kära hemstad för att förstöra och söndra platser som är kära för oss. Detta lamslog oss. När vi äntligen tittade ut såg vi hur tiotals fientliga flygplan var ovanpå Åbo och tittade på en luftstrid mellan våra små men modiga stridsflygare och de kraftfulla fiende maskinerna. Det var rök som stod upp från horisonten, och himlen blinkade rött. Med smärta i mitt hjärta tittade på detta och tänkte på min mamma, mitt hem och allt jag älskar i min hemstad. När all var över och endast moln av rök som steg från horisonten och berättade hur många som har förlorat sitt hem, hur någon kan ha förlorat sin käraste, först då brast jag i befriande gråt och en bit i bröstet smälta av. Naturligtvis ringde ja genast hem och frågade om hur moderns mår och lugnade ner när jag hörde hennes röst som sa att allt är bra för oss hittills. Den natten sov jag inte mycket och inte sov dom andra heller. När jag vakade tyst i natten och lyssnade på de andra rastlösa, tänkte jag på brinnande hem och på människor vars egendom och älskade hem brändes framför deras rädda ögon antända av de hatade ryssarnas brandbomber så tänkte se säkert på vad vi har gjort till dem, att de så grymt kommer och förstör våra hem och dödar människor. Men på samma gång tänkte dessa modiga finländarna att om vår fosterland skulle kräva detta uthärdar vi våra prövningar och beslutsamt tittar framåt mot det de som väntar oavsett vad.
Sådana tankar flög i mitt sinne när jag äntligen sov
Nästa dag började vi alla väva strumpor för våra tappra försvarare, som tappert håll emot den överväldigande fienden. Men de tillhör den berömda stammen som har sedan urminnes tider stridit mot östens lejon och alltid varit vid främst vid fronten. Våra föregångare är lika mycket som nutidens finländarna alltid har älskat detta karga land och minnen vad generationer har fått uppleva från östens fiende, samt finsk sisu och hållbarhet och starka vilja.
Dagarna gick fort med nya segrar hela tiden, de kämpade tappert och hela världen beundrade det lilla tappra Finland boisteröst Finland.
En halv månad var jag där men sedan kom jag till Åbo och resten av tiden var jag här och lagade gasmasker vid universitetet till Röda Korset.
*Hotel Hosbits Betel nu Hotel Scandic Åbo där Annaliisas mor Evi Kakko arbetade som städare
** https://sv.wikipedia.org/wiki/Kamfer
*** Rusko är ca 12 km från Åbo
Krigets slut 16 III 1940
Finland har fred nu ! - Men vilken sorts fred? Vi var tvungna att överlämna till vår blodsfiende nästan hela Vyborgs län, en del av Kuusamo och Salla, samt Hanko Peninsula. Fyra städer nämligen Vyborg, Käkisalmi, Sortavala och Hango. Det var 13 mars när kriget slutade klockan 11. Jag fyllde samma dag 15 år, jag kommer alltid att minnas denna sorgens dag. Alla flaggor var i halvstång och folk såg ut att ha gråtit och var ledsna. Det var verkligen så tungt och bittert att överlämna den gamla kära Karelen till de grymma djävlarna. Och Hango! Där får ryssen an bas hyrd för 30 år, men - nej !!! ryssar kommer aldrig permanent att får dessa gamla finska bosättningar. Sådan orättvisa kan inte ske ! Den dagen kommer då Finland får tillbaka sina gamle gränser. Då är det glädje i Finland, och den dagen kommer. Lång leve Finland
Commenti